Heräsin aamulla västäräkkien viserrykseen ja huokaisin helpotuksesta. Huh! se oli vain unta! Eikä mitä tahansa unta, vaan golfvirran läpimillä hönkäyksillä höystettyä viikinkipainajaista! Unen yksityiskohdat alkoivat jo haihtua mielestäni, kuten maassa vellova amuu-usva ensimmäisten auringon säteiden pilkkoessa sitä loisteellaan. Uneni eteni suurin piirtein näin:
Istuin tavanomaisesti pitkää, yöksi taittuvaa iltaa lämpimässä mökissäni virkkaillen iloisen väristä norjalaista villapaitaa. Siemailin maltillisesti glögiä puisesta kuksastani ja kivimuuritakan lämpöinen hohde hyväili miellyttävästi poskipäitäni. Takassa tuli oli kuitenkin jo hiipumaan päin ja ajattelin kipaista hakemaan liiteristä muutaman tuohisen koivupöllin, jotta voisin ruokkia liekit uuten loimuun.
Raahasin pienen tuohisen puunkantokorini liiteriin ja lastasin sen täyteen halkoja. Lähdin seuraamaan pieniä jälkiäni lumista polkua pitkin takaisin kohti mökkin lämpöä. Pirteä pakkasilma oli jo karkoittanut punan poskiltani ja varpaanikin olivat kylmyydestä kankeat, koska matka takaisin mökille täyden puukuorman kanssa eteni minulta hyvin verkkaiseen tahtiin ja pakkanen teki tehtävänsä. Mielessäni käväisi jo ajatus pyytää salskeita suomalaisia mäkipoikia avukseni, kun kohtasin jotain sanoinkuvailemattoman odottamatonta ja karmaisevaa. Noin kivenheiton päästä kuusien katveesta rymisteli esiin varjojen peittämä tumma hahmo. Wiikinki!
Tämä kyseinen viikinki ei ollut mikätahansa karhuntaljaan sonnustautunut sekunda sarvipää, vaikka sarvet toki sen kypärästä löytyivätkin. Tämä oli muinaisten legendojen pelätty mäkihyppyviikinki! Kummajainen oli sonnustautunut sääntöjen vastaiseen, liian suureen hyppyhaalariin ja kolme kokoa liian pieneen, mursun syöksyhampailla varustettuun hiilikuitukypärään. Aseenan viikinki heilutteli liianpitkiä, pyöristämättömillä kanteilla varustettuja kneisselin suksi, joista kantautui voimakas fluorivoiteen katku karvaisiin sieraimiini. Kaiken lisäksi viikingin luisista poskipäistä päätellen, tämä ei ollut pitkän valloittajauransa aikana kuullut halaistua sanaakaan painoindeksisäännöstä. Minä, pienen pieni Mauri Salonki olin luonnollisesti tässä tilanteessa kauhusta kankea ja laskin välittömästi alleni.
Mäkihyppyviikingit käyttävät normaalisti ravinnokseen pelkästään käpyjä ja omenan kuoria, mutta näin joulun lähestyessä ovat lähes kaikkiruokaisia. Se tieto ei minua paljon lohduttanut, kun tuo karmaiseva otus lähti luonnottoman pitkin tasajalkaponnistuksin ja täydellisiä, 20 pisteen telemark alastuloja tehden rymistelemään minua kohti. Olin edelleen täysin kauhusta halvaantunut ja koko sekava elämäni alkoi vilisemään pikakelatun filminauhan tavoin silmissäni. Silloin minä onneksi heräsin! Olin hiestä märkä ja vapisin kauttaaltani. Petivaatteet olin potkinut sängyn jalkopäähän ja tyynyn lokaatiosta ei ollut tietoakaan. Kaikki oli ollut unta! Sisäistettyäni tämän tosiasian mieleni alkoi rauhoittua. Iltamyssy ja golfvirta eivät ilmeisesti sovi yhteen. Sen minä muistan jatkossa.
Mäkihyppäävät ystäväni olivat jo ajat sitten käyneet aamulenkillä ja syömässä. He tekivät jo lähtöä kohti kisapaikkaa, sillä kilpailun koekierroksen alkuun ei ollut enää pitkä aika. Nyt minunkin pitää pestä hampaat ja juoda muutama kuppi kahvia, että jaksan lähteä tsemppaamaan paikan päälle!
- Maurizio -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti