Havu

Istun bussissa paluumatkalla kohti kotoisampia maisemia. Istun ja mietin. Punertavat silmäni tuijottavat ulos ikkunasta tyhjyyteen. Minä Mauri Salonki, pieni otus, jolla on mäkijoukkueen epävirallisen maskotin vastuullinen taakka kapeilla, mutta karvaisilla harteillani, olen juuri kokenut ehkäpä yhden elämäni ikimuistoisimmosta viikonlopuista. (Se johtuu hyvinkin pitkälti siitä, että kovin monesta viikonlopusta minulla ei selkeitä muistikuvia ole.) Pääsin nimittäin mäkimiesten matkassa seuraamaan maailmancup-sirkuksen avaus viikonlopun Lillehammerin jylhyyttä uhkuvissa maisemissa.

Ottaen huomioon sen, että olen ulkoiselta hapitukseltani toistakymmentä sentti korkea, karvalla vuorattu puupalikka, elämän asenteeni on yleensä melko yltiöpositiivinen. Nyt mieleni on kuitenkin apea.

Janne "Havu" Happonen, suomalaisen sisun ja periksiantamattomuuden ruumiillistuma kaatui nousukuntoa uhkuvan 135,5 metrisen hyppynsä. Hypyn jälkeen mies jäi pitelemään polveaan, joka on operoitu useammin kuin minulla on näitä pirun liikavarpaita laskea. Havu on jätkille enemmän kuin pelkkä joukkuekaveri. Paitsi että hän on täysverisen ammattilaisen esimerkki, myös ennakkoluulottoman ja ystävällisen ihmisen esimerkki. Mauri lähettää voimaa, toverillisia osoituksia ihmisen tärkeydestä, ja toivoo koko karvaisen ja sykkyräisen olemuksensa pohjalta pikaista toipumista ja tsemppiä!