Rannikolla voi kuulla kuinka Golfvirran hönkäysten mukana kantautuu muinaisten viikinkien uljaita huutoja. Nimittäin jos on hullu. Jyhkeät karjahdukset iskevät rantaan, ja raivokkaiden vaahtopäiden lailla ne porhaltavat kohti sisämaata (lue KESKIMAA). Kuin preerian villit mustat oriit ne laukkaavat pitkin vuorten harjanteita. Ne kiitävät vain mustan vuonon pohjaton syvyys seurattavanaan.
Nyt vuonon rinteet leviävät ympärillemme kuin suuren Ahdin moukarin vastaan ottaneena. Olemme Lillehammerissa.
Katson ulos mökin ikkunasta. Mustaa ja lumetonta maisemaa avautui joka puolella silmän kantamattomiin. Lunta ei näy missään - miten nämä kaverit meinaavat täällä hyppy hommia harjoittaa! Naapuri mökistä korviini kantautui kuitenkin kuulopuheita, joiden perusteella lunta löytyisi läheisten hyppyrimäkien kupeesta "riittävästi". Päätin siis lähteä selvittämään asiaa.
Astuin ulko-oven kynnyksen yli mökin puiselle kuistille, jota valaisi vain kelmeä pihalampun loiste ja lähdin tallustelemaan kohti metsän laitaa ylös viettävää tietä. Piakkoin tie näytti taittuvan kohti pellon laitaa ja mutkan takaa kajasti lähes taivaallisen kirkas valojen loiste, joka heijastui märästä asfaltista lähes häikäisten punoittavat nappisilmäni. Vähitellen tappisoluni tottuivat äkilliseen kirkkauteen ja aloin hämärästi hahmottamaan valojen keskeltä nousevan jylhyyttä huokuvat ja vähintäänkin pelonsekaista kunnioitusta herättävät Lillehammerin olympiamäet. Hymyilin.
Päästyäni mäkien kupeeseen, minä Mauri "the late great" Salonki tein ihmeellisen havainnon;
Hyvän näköisiä mäkihyppääjiä! Myöhemmin minulle selvisi, että he olivat niin sanotusti "kauniimman sukupuolen" edustajia. Mutta se, miten se minulle selvisi, onkin sitten aivan toinen tarina. Mutta, takaisin asiaan. Meneillään oli siis mixed team kilpailu, jossa samassa joukkueessa hyppää kaksi kappaletta kumpaisenkin sukupuolen edustajaa.
Seurasin aikani kilpailu ja yritin pitää hieman etäisyyttä paikalliseen, ei niin runsaslukuiseen norjalais yleisöön. Ovat nimittäin kuulemma viikinkejä ja meikäläisen suunsoittamisen lahjoilla saattaisi tulla tupenrapinat. Päätin siis etsiä jätkien "kopin" mäkimontusta ja mennä kuulumisia kyselemään.
ASIAAN! Karsinnan tulokset ja kuulumiset olivat seuraavanlaiset. Paperillahan homma meni niin, että Sami suoriutui kymmenenneksi, ollen siis paras suomipoijjista! Piti ihan olalle käydä taputtamassa. Jannekin selvitti tiensä huomiseen kisaan sioituksella 30. Lauri oli puolestaan hieman allapäin, kun kisapaikka jäi tällä kertaa saamatta. Tarjosin sille lohdutusryyppyä taskumatistani - Ei ottanut. Mutisi vaan jotain pukuhommista ja sano että katellaan sunnuntaina uuestaan.
Huomennahan Sami ja Janne pääsevät sitten kunnolla tositoimiin, kun kauden ensimmäinen kenk.koht. MC-kilpailu tärähtää käyntiin. Kisan jälkeen olisi sitten vielä siitä suuremmasta lingosta harjoitukset, eli ohjelmaa riittää ja reisipatti paukkuu. Näin virallisesti epävirallisena maskottina aion pitää poijille kaikki kuusi peukaloani pystyssä ja toivon karvaisessa sydämmessäni, että kaikki muutkin pitävät!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti